torstai 10. huhtikuuta 2014

Pinnallisen varvaskoukistajan jänteen lateraalinen luksaatio

Sanilla todettiin 9.4.2014 pinnallisen varvaskoukistajan jänteen lateraalinen luksaatio.

Veimme Sanin eläinlääkärille vasemman takajalan ontumisen vuoksi. Ontumista oli ollut kahtena päivänä ajoittain. Diagnoosi oli nopeasti selvillä; kuten myös vamman korjaustapa: leikkaus.

Saimme onneksi leikkausajan jo seuraavalle päivälle Oulun Animagiin. Eläinlääkäri Anna Mikkola joukkoineen leikkasi Sanin 10.4.2014.

Mikkolan mukaan leikkaus oli helppo. Sanin kantaluun rakenne oli normaali. Jalan sisäpuolelta oli lihaskalvo revennyt ja varvaskoukistajan jänne pääsi näin luiskahtamaan pois paikoiltaan.

Vamma ei ollut kestänyt kauaa, mikä osaltaan helpotti leikkausta. Mikäli vamma olisi pitkittynyt, olisi alueelle voinut ehtiä muodostua arpikudosta. Sanilla ei ollut arpikudosta lainkaan.

Leikkauksessa sisäsyrjän lihaskalvo ommeltiin kuntoon ja lisäksi ulkosyrjään laitettiin ruuvi. Mikäli lihaskalvot jatkossa repeytyvät, estää ruuvi jänteen sijoiltaanmenon. Mikkola totesi, että myös pelkkä ompelu olisi saattanut riittää, mutta ruuvi on laitettu kaiken varmistamiseksi.

Sanilla on nyt antibioottikuuri ja kipulääkitys 2 viikon ajan. Saman ajan on lasta jalassa. Ennuste toipumiselle on hyvä.

Sani Oulun Animagin heräämössä 10.4.2014

Tässä vielä muutama tieto pinnallisen varvaskoukistajan jänteen lateraalisesta luksaatiosta.

Vamma tunnetaan myös nimellä kinnervika ja se on shetlanninlammaskoirilla yleisempi kuin muilla roduilla. Vammaa on tutkittu vähän ja esimerkiksi periytymismallista ei ole varmuutta.(Korhonen 2013, 10.)

Shetlanninlammaskoirat ry:n jalostustoimikunnan vuonna 2013 teettämän terveyskyselyn tulosten mukaan 6 % tutkimukseen osallistuneista koirista(n 353)kärsi omistajan mukaan "kinnerviasta". Useimmat näistä oli jouduttu hoitamaan leikkauksella.

Lähteet:
Korhonen, O. Pinnallisen varvaskoukistajan jänteen lateraalinen luksaatio. Sheltit -lehti 4/2013.
Shetlanninlammaskoirat ry:n jalostustoimikunnan terveyskyselyn vastausten tarkastelu kokonaisuudessaan luettavissa täällä *klik*

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kommentoit :)