lauantai 12. huhtikuuta 2014

Voihan kakka

Sani oli kakannut viimeksi leikkauspäivän aamuna, eli torstaina. Kaksi päivää ilman kakkaamista on jo pitkä aika, joten konsultoimme puhelimitse kahta eri eläinlääkäriä miten toimia.

Toinen ehdotti, että veisimme Sanin jo samana päivänä vastaanotolle. Hän antoi pari tuntia vielä aikaa ja ehdotti, että kokeilisimme ensin kotona lisätä kipulääkitystä, joka voisi helpottaa Sanin kakkausasennossa olemista. Jos tämä ei auttaisi, olisi eläinlääkäri pistänyt Sanille jonkun "huumaavan piikin", jonka ansiosta Sani olisi rentoutunut niin, ettei olisi kiinnittänyt huomiota siihen, että kakkausasento on hankala ja/tai kivulias.

Toinen eläinlääkäri ehdotti, että antaisimme Sanille Levolacia ja katsoisimme josko se auttaisi. Mikäli ei, täytyisi Sani viedä vuorokauden päästä vastaanotolle. Tämä puhelu käytiin hoitajan välityksellä, joten se ei selvinnyt, mitä tarkalleen ottaen vastaanotolla olisi sitten seuraavana päivänä tehty tilanteen hyväksi.

No, päädyimme kokeilemaan Levolacia. Ja Luojan Kiitos se auttoi! Pari tuntia Levolac-annoksen jälkeen Sani oli valmis kakkaamaan.

Mikä helpotus!!!

Nyt mennään kuitenkin edelleen päivä kerrallaan. Sani saa ruokansa runsaan veden kanssa, eli nappularuokaa ja vettä sekaisin. Pieniä annoksia pitkin päivää. Nyt vain toivotaan, että kakka jatkossa kulkee ja kaikki muukin menee hyvin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kommentoit :)